keskiviikkona, kesäkuuta 19, 2013

Dinner in the Sky

En tiedä miten monelle teistä otsikon mukainen tapahtuma on tuttu, ite en ollu ikinä kuullutkaan siitä aikasemmin, mutta poikkesin tuollaisessa huvituksessa muutaman työkaverin kanssa pari viikkoo sitten ja läjäytän tähän vähän kuvia kyseiseltä illalta.

Noin lyhyesti, tapahtumassa nostetaan 22 paikkainen pöytärakennelma 50 metrin korkeuteen ja siellä nautitaan sitten esim lounas - noissa on eri vaihtoehtoja.

Odottelutilassa mua ainakin korkeenpaikankammosena vähän jännitti ja siellä saatiin heti lasit kuplivaa. 

Alkupalana oli jotakin avokado-anjovisjuttua.

Pääruokana vähän maksalle maistuva pihvi (en ehtiny kuulla mitä lihaa oli) ja joku velociraptorinjalka.

Jälkiruokana mansikkamoussee ja marenkia.

Ruokien takia en kehota ketään tonne meneen, mutta ite elämys oli ihan mahtava. 

Keli oli vähän harmaa, mutta lämmin.

Maisemia oli kiva kattella yläilmoista, mutta kuvia vähän hankala ottaa. Kyselin vierustoverilta monista rakennuksista, mitä ne oli, esimerkkinä silmiin pisti Torni, jonne lähdettiin sitten jatkaan iltaa. Tornin terassille alkoi paistaa ihanasti aurinko ja viivyttiinkin siellä monta tuntia, kunnes lähdettiin vetää pitsaa kun kaikilla oli hirvee nälkä :D
 
 

Huikee ilta ja hieno kokemus, toi vissiin on tulossa Tampereellekkin Kukkaisviikkojen aikana, jotka muuten alkaa just mun synttäreinä :D
Onko joku teistä käynyt tuolla?