keskiviikkona, huhtikuuta 29, 2015

Ixia, Rodos, Kreikka

Tässä tulee nyt ensimmäinen katsaus viimeviikon lomakuviin. Otin siis iha perus äkkilähdön Rodokselle, johon kuului lennot ja määrittelemätön hotelli, joten mitään ennakko-odotuksia mulla ei ollut kun en edes tiennyt minne päin saarta sitä sitten joutuu/pääsee. Perillä sit selvis et suunta ois Ixia tai joku Ialyssos (en tiiä vieläkään kumpi tai mikä), hotellin nimi oli Sea Melody.


Kun tulin niin perillä oli jo pimeetä ja otin vaan pari kuvaa allasalueelta. Ihan perus huoneistohotelli, ei mikään ihmeellinen.



Hotelli oli ihan rannalla. Tuolla niemen kärjessä näkyy Rodoksen kaupunki.

Pyrin syömään tuolla mahdollisimman paljon paikallisia ruokia, koska kreikkalainen ruoka on ihan sairaan hyvää. Kreikkalaista salaattia ja tsatsikia söin vissiin joka päivä :D

Toi oli aika pieni kylä, eikä siellä läheskään kaikki paikat ollu edes auki koska turistikausi ei oo vielä oikein alkanut.











Kuvapostauksia matkalta on tulossa vielä muutama lisää (soriiii ;D) koska kuvattavaa oli niin paljon ja toi nykyinen kamera on niin paljon miellyttävämpi kantaa mukana, mitä se entinen järjestelmäkamera. Mitään suuntaa antavaakaan aikataulua en vaan osaa antaa koska avasin läppärin vasta nyt ekaa kertaa matkan jälkeen ja suljen sen saman tien koska mulla on ollu koko viikon kokoajan kiire ja muutakin tekemistä :D

Onko teistä joku käynyt tuolla?

maanantaina, huhtikuuta 13, 2015

Meikkitutorial/inspiraatio

Pieni meikkitutoriaalin tyylinen tälläiseen naamaan.




Nyt kun kevään ja kesän juhlat pian alkaa oleen ihan nurkan takana niin mulle tuli pieni hinku tehdä muutama erilainen meikkituto tai joku 'meikki-inspiraatiojuttu', ihan mikskä ikinä haluattekaan näitä kutsua. Toisen arkimeikki on toiselle juhlameikki jne, kyllä te tiiätte. Kuitenkin moni - minä mukaan luettuna - on tottunut tekeen aina samanlaisen meikin juhlaan kun juhlaan, mutta ehkä haluais kokeilla jotain uutta tai sitten haluais tehdä tärkeetä juhlaa varten meikin itse niin ehkä tästä vois olla hyötyäkin jollekin :) 

Mun paras vinkki juhlameikkiin on, että harjotelkaa etukäteen. Juhlapäivän aamuna ei todellakaan kannata koittaa mitään uutta, mitä ei oo ennen tehnyt, koska seuraukset voi olla katastrofaaliset kun aika alkaa loppua kesken ja menee ihan paniikkiin jos ei onnistukkaan :D Asiasta löytyy ihan henkilökohtaisia kokemuksia ;)

Tällä kertaa tällänen hyvinkin luonnollinen meikkilook joka sopii hyvin kesäisiin päiväjuhliin: vaikka rippijuhliin tai valmistujaisiin.

Technic High Lights -nestemäinen korostusväri, Natural Code CC primer, Natural Code CC meikkivoide, MAC Pro Longwear -peiteväri, H&M -poskipuna, kovia kokenut varjostus/korostusvärikvartetti eBaysta.

Pohja saa olla tässä meikissä hyvin luonnollinen, tässä tuli ittelle ehkä jopa liiankin selkeesti meikatun näköinen. Ensin primer ja sen päälle ohuelti meikkivoide ja ongelmakohtiin peitevoidetta. Poskipäille taputtelin kevyesti highlighteria. Primerin ja meikkivoiteen combo teki ihosta mukavan mattaisen, joten jätin puuterin kokonaan välistä. Varjostin isolla viistopäisellä siveltimellä kevyesti poskiluun alta ja poskille töpöttelin persikkaista poskipunaa.

Natural Code kulmakarvageeli ja H&M:n kulmakynänjämät :D

Kulmat saa olla luonnolliset, parantelin niitä vähän kulmakynällä ja harjasin geelillä kuriin.

Koko liikkuvalle luomelle kermansävyistä mattaluomiväriä.

Ulkonurkkaan ja alaluomelle vähän persikkaan vivahtavaa, shimmeristä luomiväriä.

Sisänurkkaa korostin vielä vaalealla, helmiäisellä kynällä. Luomivärikin käy varmasti :)

Ohuet rajaukset yläluomille nestemäisellä eyelinerillä.

Sopivasti ripsiväriä sekä ylä-, että alaripsiin ja sisäluomelle alas nudenväristä kajaalia.

Silmämeikkiin käytetyt tuotteet. Shimmerluomiväripaletti on joku halpis, käytin tota keltasen ja sinisen välissä olevaa sävyä. Saman kaltaista jos haluaa niin ainakin MACilla ja Make Up Storella on jotain vastaavia sävyjä mun mielestä.

Huulille vielä tollasta luonnollisen sävyistä kiiltopunaa, mitään rajauksia ei välttämättä tarvita.

Tyylin kruunaa vielä kukkapanta, joita on nyt joka kauppa väärällään. Tää mun on Glitteristä :)




Mitäs tykkäätte? Onko teille tiedossa juhlia kesällä? 
Entä onko joku tietyntyyppinen meikki, josta haluaisitte mun tekevän tutorialia?

lauantaina, huhtikuuta 04, 2015

Maaliskuun leffat

Limitless
Kuva täältä
"Kirjailija Eddie Morra (Cooper) ottaa lääkettä joka antaa hänelle mahdollisuuden käyttää 100 % omien aivojensa kapasiteetista. Hän kehittää täydellisen version itsestään. Samalla kun lääke auttaa Eddietä tekemään nopeasti omaisuutta ja rahaa, josta on voinut vain unelmoida, hän alkaa myös kärsiä sivuoireista… Mikä on menestyksen hinta?"
Oon nähnyt tän kerran aikasemminkin ja hyvä leffahan tää on. Haluan samaa kamaa kun toi mies :D Vaikka elokuva on hyvä ja pitää otteessaan, nukahdin tälläkin kertaa just siinä loppukohtauksen aikana, ihan pari minuuttia ennen elokuvan loppua. Kannattaa katsoa :) 3,5/5


Theory of Everything
Kuva täältä
"Kaiken teoria kertoo yhdestä maailman merkittävimmistä elossa olevista ajattelijoista, astrofyysikko Stephen Hawkingista. Se on myös tarina kahdesta ihmisestä, joiden rakkaus oli kyllin väkevää uhmaamaan kovintakin kohtaloa. Vuonna 1963 maineikkaan Cambridgen yliopiston lahjakas kosmologian opiskelija Stephen (Eddie Redmayne, Les Misérables, My Week with Marilyn) etenee tiedemaailmassa pitkin harppauksin. Stephenin oma maailma mullistuu kun hän rakastuu humanistiin, kirjallisuustieteitä opiskelevaan Jane Wildeen (Felicity Jones, The Invisible Woman – Kielletty rakkaus). Järkytyksekseen Stephen saa kuitenkin vain 21-vuotiaana kuulla kärsivänsä harvinaisesta motoneuronisairaudesta. Edetessään se tulee lamauttamaan hänen raajansa, rappeuttamaan hänen lihaksensa ja viemään puhekyvyn. Elinaikaa hänellä ennustetaan olevan jäljellä korkeintaan kaksi vuotta. Janen rakkaus ja määrätietoisuus eivät järky vaan pari menee vihille ja perustaa perheen. Tuoreen vaimonsa tukemana Stephen ei suostu alistumaan kohtaloonsa. Jane kannustaa häntä tekemään loppuun väitöskirjansa, jossa on mukana hänen teoriansa universumin synnystä. Stephen käynnistää kunnianhimoisimman tutkimushankkeensa, jossa keskitytään juuri siihen, mitä hänellä on kovin vähän jäljellä – aikaan. Miehensä tavoitellessa läpimurtoa tutkimuksessa perheen arkea kannatteleva Jane joutuu kohtaamaan oman jaksamisensa rajat. Vastoinkäymisten kautta he tulevat yhdessä saavuttaneeksi enemmän kuin mistä olisivat koskaan uskaltaneet edes uneksia."
Pitkästä aikaa elokuva, jonka trailerikin on niin hyvä, että tulee olo et tää on pakko nähdä ja heti! Traileri on vähän liiankin 'kattava', siitä tavallaan tulee olo et voiko toi ite elokuva enää tarjota mitään kun kaikki tuli jo tiivistettynä siinä :D No joo, tosi hyvä elokuva kyllä, en osaa selittää tarkemmin. Kaikki tietää Stephen Hawkingin pyörätuolinsa ja puhelaitteensa kanssa, mutta onko kellään mitään käsitystä ajasta ennen niitä? Suosittelen kaikille. 4/5


21 Tapaa Pilata Avioliitto
Kuva täältä
"Elokuvan päähenkilö on Armi Toivasen esittämä Sanna Manner, joka valmistelee väitöskirjaansa ”X tapaa pilata avioliitto”. Hänen hypoteesinsa mukaan pitkä avioliitto on nykyihmiselle luonnoton olotila. Tutkimuksessaan hän haastattelee pariskuntia näiden hääpäivinä. Sanna itse on sinkku ja jakaa omat ihmissuhteensa selkeästi ystävyys- ja seksisuhteisiin.
Sannalla on oikeuslääkärinä työskentelevä ystävä Aino (Essi Hellén), jonka päämääränä on miehen löytäminen ja lapsen saaminen. Elokuvan kuluessa Aino ihastuu Sannan tutkimusassistenttiin Jouniin (Aku Hirviniemi), joka kuitenkin on naimisissa Ellin (Pamela Tola) kanssa. Sanna tapaa elokuvassa Aleksin (Riku Nieminen) ja hänen omat toimintatapansa ihmissuhteissa joutuvat arvioitavaksi.
Elokuvan muita henkilöitä ovat Sannan vanhemmat Eila (Hannele Lauri) ja Eero (Vesa Vierikko), jotka ovat eronneet vuosia sitten, mutta Eero ei ole päässyt erosta yli."
Tän oon käynyt kattomassa joskus leffassakin, mutta en muista kenen kanssa, vissiin Ainon tai Oonan :D Muistan vaan et kommentoitiin sillon ton päähenkilön asuja jotka on kohtuullisen villejä välillä :D En erityisemmin halunnut kattoo tätä, telkkari vaan sattu oleen auki niin kyyläsin ny sit. Ihan hyvä 'aivot narikkaan' -elokuva, muutamia kohtia jotka kyllä naurattaa ihan huolella :D Paremman puutteessa menee. 2,5/5

Mitä elokuvia te ootte kattonu viimeks?

perjantaina, huhtikuuta 03, 2015

Turkkilaisia kissoja


Melkein unohdin laittaa tänne kissakuvia sieltä matkalta! Tuolla hotellilla pelkästään oli varmasti ainakin 20 kissaa ja niitähän nyt on muutenki ihan kaikkialla. Ihania kissoja! Kaiken värisiä ja kokosia, hotellin kissoille annettiin osalle nimetkin. Oli niinkin taiteellisia nimiä kun Tikru, Oranssi, Leijona, Pissa, Angora, Angora2, Laku, Salem, Tyttö, Poika, Rumilus... Tässä niitä.


 Vähän maireena :,3

 En kestä noita meripihkanvärisiä silmiä!




 Siellä oli vähän naama väärinpäin kun toiselle syötettiin herkkuja :D

 Pissa on vähän hölmön näkönen, erittäin seurankipeä ja haisee pissalle.



 Angora oli minun suosikki.

 Valkoinen pikkukissa eriparisilmillä oli vissiin jonkun oma, koska sillä oli kaulapanta.

 Silmäpuoli vinkkaa silmää.

 Angoran olisin voinut tuoda kotiin.


 Mites tän tytön silmät?


 Leijona.


Mistä tykkäsit eniten? :D