maanantaina, joulukuuta 28, 2015

Vuoden 2015 Päivän Asut

Tässä tulee nyt kooste vuoden 2015 Päivän Asuista. 
Painttikyhäelmä ja käänteisessä järjestyksessä sori :D 
Ja jotkut puhelimella otetut vähän pieninä mutta eipä anneta häiritä :D

 
 
 
 

Omat suosikit näistä on numerot 2, 16, 37 ja 39.
Inhokit on 15 ja 56, vaikka toisaalta niistäkin ekassa on ihan suosikit vaatteet, ehkä johtuu vaan siitä ettei kuva itessään miellytä silmää.

Harmittaa myös että kaikki on suunnilleen 'työasuja' eikä niin paljon sellasia vapaa-ajan juttuja, jotka mulla on ihan erilaisia mutta kun niihin ei oo oikein kuvaajaa ikinä :D

Mitkä on teidän suosikit?
Entäpä inhokit?

torstaina, joulukuuta 24, 2015

All Time Favorites - Kosmetiikkatuotteet

Tässä on nyt listattuna vähän eri kategorioista muutamia mun kaikkien aikojen lemppareita meikki-/kosmetiikka-/hiustenhoitotuotteita. Mähän en oo mikään ns merkkiuskollinen ja tykkään testailla aina uusia juttuja ja harvemmin rakastun mihinkään sillä tavalla, että ostaisin toiste, mutta nää on sellasia mitä tulee ostettua uudestaan ja uudestaan ja joita kaikkia suosittelen oikein lämpimästi ja ihan ilman mitään taka-ajatuksia tai myynnillisiä tarkotusperiä :D Näitten mielipiteitten takana seison iha 100%, mutta en tietenkää voi taata sitä että samat tuotteet toimis samalla tavalla muilla tai että muut pitäs näitä 'yhtään minään'.

Kaikista ei valitettavasti oo kuvaa saatavilla (esim syystä ettei sitä oo mulla tällä hetkellä) mutta ei anneta sen häiritä ja varautukaa ihan helvetin pitkään postaukseen, saatoin vähän innostua :"D

MAC Pro Longwear -meikkivoide
Ostin tän oikeestaan jatkona saman linjan peitevoiteelle jonka havaittin hyväks (tai siis parhaaks ikinä) ja oon ollu enemmän kun tyytyväinen. Hintaa meikkivoiteella on muistaakseni noin 30e, eli varsin kohtuullinen siihen nähden että halpismeikkivoiteistakin joutuu nykyään pulittaan reilua kymppiä ehkä. Pullo kestää mulla tosi kauan, mutta yleensä käytänkin normaalina työpäivänä jotain halppiksia ja tätä sit jos oon 'menossa jonnekkin' :D Mutta huomannu senkin että sitten jos arkena erehtyy tätä jostain syystä laittaan niin meikkipohja pysyykin koko päivän täydellisenä ;) Voin suositella erittäin lämpimästi ja tätä suositellaan mun mielestä just esimerkiks rasvottuvalle iholle - elikkäs juuri sopiva mulle. Ja ne sävyvaihtoehdot! Jos MACilta ei löydä sopivaa niin ei kyllä sitten mistään!

MAC Pro Longwear -peitevoide
Ostin tätä aikoinaan ihan puhtaasti siks kun oli joissain blogeissa kehuttu - enkä joutunu pettyyn. Tästä on tullut ihan mun superlemppari tuote. Ekalla kerralla myyjä testas mun naamaan sävyä ja mulla meinas tippua silmät päästä miten pieni määrä näin ohutta peitevoidetta pysty peittään mun tummat silmänaluset ja punottavat nenänpielet ihan täydellisesti. En suostuis enää luopuun tästä. Pikkupullo maksaa 20e ja on tosi riittosaa tavaraa. Miinuksena mainittisin ton pumppupullon josta tulee kerralla jopa ihan liikaa tavaraa, sen kanssa saa olla tosi varovainen. Yleensä pumppupulloihin tuppaa jäämään tavaraa pohjalle ihan hirveesti ja muistaakseni tästä ei tota korkkia saa ees sillain pois että pääsis kaapiin jämät pohjalta, mutta sille ei oikeestaan oo ees tarvetta kun sisältö valuu jotenkin tonne pohjalle niin tehokkaasti kuten kuvastakin näkyy ja siks sieltä saa ne rippeetkin pihalle. Tää on vaan niin täydellinen tuote ja varsinkin tälläselle ihmeelliselle sekaiholle että en voi kun suositella erittäin lämpimästi ja kehottaa testaamaan jos vaan yhtään mielenkiinto herää.

Grimas Transparent irtopuuteri
Vuosien ajan ollut jo yks mun luottotuotteista, tämänki vissiin bongannu jostain blogeista tai nettikeskusteluista. Tätä myydään naamiaiskaupoissa tai ainakin Punanaamiossa ja tollanen iso purkki maksaa vissiin kympin eli huomattavan edullista ja RIITTOISAA. Jauhe on hienojakoista ja valkoista, mutta muuttuu iholla nimensä mukasesti läpinäkyväks. Yks purkki kestää mulla ihan tajuttoman kauan, en ees muista koska oon tän ostanu eikä vielä oo ees puolillaan. Pitää ihon mattasena piiiitkäään. Pakkauksessa ois toivomisen varaa, tossa ei oo mitään sellasta ritilää vaan suoraan kun kannen avaa niin pääsee koko sisältöön käsiksi. Muistaakseni aikasemmin tää oli jotenki erilainen elikkäs tätä on menty vasta sitten lähimenneisyydessä ilmeisesti kopeloimaan. Mun mielestä siis pakkauksen kanssa on menty huonompaan suuntaan, mutta toisaalta ei se sen kummemmin häiritte, mitä nyt vähän hankaloittaa elämää. Ymmärrän myös pointin pakkauksen ulkoasussa - kun siihen ei panosteta kummemmin niin hintakin pysyy alhaalla. Tää on sellanen mikä pysyy visusti kotosalla omalla paikallaan ja tätä huiskitaan siellä naamioon, mukana tällästä ei kannata kuljetella vaan ottaa sitten meikin korjailuun kivipuuteri laukkuun mukaan (tosin tää nyt taitaa olla ihan kaikille selvää tietoa). Suosittelen lämpimästi kaikille, ite en muihin vilkasekkaan ellei nyt jostain syystä satu silmiin joku mikä ois muka pakko saada :)

UDPP eli Urban Decay Primer Potion
Kuvassa Naked2 paletin mukana tulleet runsaat näytteet originaalista ja kolmesta muusta versiosta. Originaaliin oon tutustunut jo vuosia sitten ja meistä tuli heti hyviä ystäviä. Näistä kolmesta muusta kahta oon ehtinyt näiden näytteiden kautta testaileen, Edeniä joka on matta ja Anti-Agingiä jolla on vissiin sitten joku antiaging vaikutus (en tarkemmin perehtyny tähän ominaisuuteen vaan ainoostaan totesin sen ihan yhtä hyväksi kuin ton originaalinkin :D). Primer Potionin hylsy on niin sairaan ihanan näkönen, että sen perusteella vois jopa uskoo tuotteella olevan jotain maagisia ominaisuuksia. Tai ainakin sen vanhan pullon perusteella, nykyäänhän toi on sellanen tuubimainen jossa on kuitenkin se aplikaattori. Ehkä parempi silti niin, koska luulis sieltä olevan taas helpompi saada sitten käytettyä ihan viimeseen pisaraan asti. Niin tai näin, ihan super pieni määrä tuotetta riittää pohjustamaan koko silmäluomen ja sen kanssa meikki todellakin pysyy paikallaan ja sävyt tulee paljon paremmin esiin. Pelkästään tällänen näyte riittää yli kymmeneen käyttökertaan. Oon tehnyt niin et oon tyhjentäny aina pieneen purkkiin ton sisällön ja se ehtii sellasessa jopa vähän kuivahtaa ennen kun loppuun, elikkäs oikeesti iha sairaan riittoisaa. Suosittelen taas mitä lämpimimmin ihan kaikille.

Urban Decay Naked2 -luomiväripaletti
Ois tietty voinut ottaa kuvan vaikka noista sävyistäkin mutta en tajunnut :D En tiiä oonko koskaan sanonu mut tosiaan Urban Decay on yks mun ihan erityisen lemppareimpia kosmetiikkabrändejä ja voisin ottaa ihan kaiken mitä niillä on omaan meikkikokoelmaani :D Sytyin tähän palettiin vasta jotenkin aika myöhäsessä vaiheessa elikkäs kesällä kun juttelin yhden mun työkaverin kanssa meikeistä. Tää frendi on sellanen, että jos haluan puhua meikeistä niin tiedän kenen puoleen kääntyä, hänen kanssa pystytään jutteleen ikuisuuksia ihan pelkkää kosmetiikkaa :D Valkkasin tuon numeron 2 sen perusteella, että sävyt siinä on kylmiä. Tää menee nyt taas ihan ohi aiheen mutta siis normaalisti kun puhutaan että lämpimät sävyt korostaa sinisiä/harmaita silmiä ja kylmät sitten taas ruskeita niin joo totta, mutta koska mun ihonsävy on kylmä niin kylmät sävyt näyttää sen kanssa paljon paremmilta kun lämpimät taas usein saa mulla kokonaisuuden näyttään jotenkin suttuiselta. Sillon kun olin tätä ostamassa niin mietin et tuleeko mun ees käytettyä tällästä oikeesti vai tuleeko ihan hutiostos ja kun ei ihan halpakaan oo, yleensä palettien kanssa mulle käy niin että osaan tehdä niillä tasan yhdenlaisen meikin ja käytän loppuun ne tietyt pari sävyä ja loput jää sitten käyttämättä ihan tyystin. Ja tässä varsinkin kun on ainoostaan kolme mattaa ja loput tollasia shimmerisiä tai enemmän kimaltavia ja metallinhohtosia. Ah miten onnellinen oonkaan että en perääntyny ostamisesta, koska en suostuis enää luopuun tästä. Niinkun varmaan mun meikkivideoiltakin ootte huomannut niin tää on melkein jokaisessa käytössä :D Syystä että TÄÄ ON VAAN YKSINKERTASESTI PARAS :D Noita sävyjä yhdistelemällä pystyy tekeen vaikka minkälaisia yhdistelmiä ja tyylejä - esim tosi mattasen ja siistin cutcreasen, tummia smokyjuttuja, kullan ja pronssin ja hopean hohteisia vaaleita ja tummia meikkejä juhlaan plus sitten arkeen tää on vaan ihan täydellinen kun voi tehdä sellasia neutraaleja juttuja :D Voisin ylistää tätä vaikka miten pitkään :D Joka pennin arvonen.

Maybelline Great Lash Blackest Black
Tää on sellanen mikä jakaa mielipiteitä ja sit oon aina jotenki ihmeissäni jos joku ei oo ikinä testannu tätä. Siis Great Lashia yleensäkin, sävyllä ei niin väliä. Koska eikös tää oo yks iha ensimmäisiä oikeita ripsivärejä mitä on ikinä markkinoille tullu vai oonko ihan väärässä ja vieläkin pitää pintansa :D Lisäks tää on ensimmäinen ripsari mitä mulla on ikinä ollu kun sain vitosluokalla joululahjaks meikkejä. Sen joulun jälkeen en oo muuten päivääkään ollu koulussa/töissä meikittömänä, en kertaakaan täysin meikittömänä. Mun ripset on aika perus, ei pitkät, ei lyhyet, ei tuuheet eikä harvat, ei ees vaaleet eikä tummat vaan nii keskiluokkaset kun voi olla ja mulle tää toimii erityisen hyvin. Pidentää vähän ja tuuheuttaa vähän ja lisäks toi harja on vaan ihan täydellisen kokonen - ei liian pieni eikä liian iso :D Ostelen muitakin ripsivärejä kyllä siis ihan mielenkiinnosta hienon hylsyn tai halvan hinnan perusteella, en oo jotenki ikinä perehtyny ripsareihin niin hirveesti mutta tää on sellanen mitä ostan aina jos en muutakaan keksi, sellanen johon vielä vuosienkin jälkeen palaan ja aina tykkään siitä yhtä paljon :D

Tässä on sitten muutamia rajausjuttuja, elikkäs vanhan liiton H&M:n valkonen ja musta kajaali ja dipliner niminen nestemäinen eyelineri. Näistä voi olla vähän turha enää ees puhua mitään nyt kun henkkamaukan meikkilinja on uusiutunu täysin. Se kulmakynäkin oli aikoinaan maailman paras, mutta ajat on muuttunu :D Nää kynät on aikoinaan ollu käytännössä ilmasia (alle 2e kai) ja noiden koostumus on miellyttävän pehmee ja helposti levittyvä ja sitä on helppo tarvittaessa häivyttää vaikka vaahtomuovisella aplikaattorilla tai pumpulipuikolla. Noi myös riittää mulla käytössä tosi kauan ja kun nää loppuu niin uudet ei tosiaan tuu oleen H&M:n koska eikös niillä nyt samalla sitte hinnatkin noussu ja laadusta en tiedä koska se maailman paras kulmakynä muuttu ainakin joskus vuosi sitten vai ylikin ihan huonoks. Ainakin muissa tuotteissa niillä on nyt korkeemmat hinnat ja hienommat pakkaukset, mun mielestä ois saanu mennä tällä entisellä linjalla koska mieluummin ostan sitten joltain muulta merkiltä pari euroo kalliiman huulipunan tai kynsilakan tai mitä tahansa. Toi dipliner oli myös laadultaan verrattavissa paljon kalliimpiin samankaltasiin tuotteisiin, sivellin siinä on ihan superhyvä ja sillä saa tarkkaa jälkee. Harmittaa sit kun tää loppuu :( Lumenen nudenvärinen kajaali sävy 9 on mun luottotuote alaluomen sisäpuolelle. Se kirkastaa ilmettä ja luo illuusion isommasta silmästä. Toisin kun usein kuvitellaan niin puhdasvalkonen saattaa jopa tehdä ihan päinvastasen reaktion niin siks kannattaa mielummin käyttää tollasta vähän ihonsävyistä ja tää on ainakin ollu melkein päivittäisessä käytössä. Tää sopii ihan kaikenlaisten silmämeikkien kanssa käytettäväks eikä petä ikinä. SUOSITTELEN.
Anastasia Beverly Hills Dipbrow Pomade sävyssä Blonde
Yks sellasia tuotteita joita kans oon ostanu ihan vaan puhtaasti siks kun niitä on hypetetty ihan hullun lailla :D ENKÄ OO PETTYNY. Sävyjä on useempia ja ite otin vaaleimman elikkäs Blonden ja tää sävy onkin sitte ihan täydellinen - ei liian lämmin mitä yleensä kaikissa kulmakynissä ja kulmatuotteissa vaaleet sävyt tuppaa oleen vaan sellanen neutraali tai kylmä. Tää purkki maksaa noin 30 e vai vähän ylikin, mutta tää on päivittäisessä käytössä kestänyt mulla jo reilusti yli puoli vuotta eikä taida olla vielä edes ihan puolillaankaan. Vaikka tosiaan oon käyttänyt tätä päivittäin tai jopa useemman kerran päivässä kun välillä pesen kaiken pois ja teen uudestaan, varsinkin kun kuvailen videoita tai oon lähdössä vaikka jonnekkin juhlimaan niin tykkään ennemmin alottaa puhtaalta pöydältä kun yrittää epätoivosesti freesata  ja tummentaa päivämeikkiä. Voisi kuvitella että tälläsen kanssa tuhertaminen olis paljonkin hitaampaa kun kynällä suttaaminen, mutta ei muuten pidä paikkaansa. Ihan minimaalisella määrällä tuotetta saa kulmakarvat kuosiin ja varmaan toi miten mulla tuote on riittäny niin kertoo jo ihan tarpeeksi. Yks mikä tässä on mulle henkilökohtasesti hankalaa on toi purkki, koska mulle on pari kertaa käyny se perinteinen - eli korkki on jääny päiväks auki ja sit oon ollu ihan paniikissa ettei tää oo vaan kuivahtanu. No ei onneks oo kuitenkaan kuivunu tai sitten en vaan huomaa ja jos (KUN!) ostan uuden joskus niin toteen et olihan se xD En oo vielä päättäny onko tää tuote hyvää siks että tää vaan on sairaan hyvää vai siks että tää on Anastasia Beverly Hills Dipbrow Pomade, mutta en aatellu ottaakkaan selvää ostamalla mitää halpiksia ennen kun nään jotain muuta hypetettävän :D Levitykseen oon käyttäny jotain ihan omia viistopäisiä siveltimiäni, en niitä Anastasian omia joten en tiedä saisko niillä vielä tarkempaa jälkee mutta uskon että todennäkösesti kyllä koska ne mitä mulla on on jotain ihan halpiksia eikä niin teräviä.

Essencen huulipunat
En sanois olevani erityisemmin mikään huulipunien ystävä, tälläkin hetkellä mulla on huulissa jotain babylips -tyyppistä sävyä antavaa huulirasvaa joka nyt kun tarkistin on kyllä sekin Essencen :D Kyllähän mulla huulipunia on reilut 50 kappaletta (laskin yks päivä) ja sävyjä laidasta laitaan mutta hyvin harvoin mitään tulee käytettyä kokonaan loppuun - heittelen aina sitten roskiin kun toteen et joku on ollu mulla jo sen verran kauan että hygieniasyistä luopuminen voi olla jo kannattavaa. Essencen huulipunat on ihan silkkaa rakkautta. Niiden koostumus on ihanasti levittyvä ja kestävä, niissä ei oo mitään epämiellyttävää makua tai tuoksua ja sävyjä löytyy vaikka miten paljon ja hinta. Se hinta. Paras nudensävynen huulipuna mitä mulla on koskaan ollu on toi mustassa hylsyssä oleva, tosin nyt en sen sävyn numeroo sitten muista mutta se sopii mulle vaan täydellisesti. Noi nudesävyt on niin ihania etten kestä. Toi nimenomainen musta on sellanen jonka ostamisesta ei mun mittapuulla hirveen kauaa oo ja se alkaa jo vedellä viimesiään, eli se kertoo jo siitä miten paljon mä siitä tykkään. Jos houkuttelee kokeilla jotain uutta sävyä mutta et oo ihan varma sopiiko se sulle tai tuleeko käytettyä niin käy Essencen hyllyllä, niillä hinnoilla ei jää harmittaan hirveesti jos sävyvalinta onkin sitten ihan väärä ja laadusta ei tarvi kuitenkaan tinkiä.

En nykyään kynsijutuistakaan kummemmin jaksa välittää mutta niistäkin löytyy muutamia tosi lemppareita juttuja joita on yllättäen Essencen kynsilakat ja toi Goshin Matt Effect Top Coat. Kynsilakoissa voin taas suositella Essencee, niiltä löytyy niin paljon ihania sävyjä ja halvoilla hinnoilla ja laadussakaan ei mitään valittamista että sieltä on helppo testata jotain uutta tai tehdä jotain lohdutusostoksia joista ei jää syntinen olo :D Tossa The Nudes sarjassa on muutamia erilaisia toinen toistaan houkuttelevampia nudesävyjä jotka tekee kahdella kerroksella jo aikas hyvin peittävän jäljen ja siis niistä sävyistä voisin ottaa vaikka kaikki. Mulla on ollut jo pidempään kynsien suhteen menossa matta ja nude kausi, eikä loppua näy. Siihen liittyen ostin sit vähän arvalla ton No make-up look -puuterisävyn kun pullon kyljessä sanat 'powdery effect' tms kuulosti jotenkin kiihottavalta. Ja siis voi vitsi että oli taas iha täydellinen ostos, toi jättää sellasen pehmeen mattasen, nimenomaan puuteroidun näkösen pinnan ja tuo tosi hennosti sävyä. Jos et tykkää kynsilakoista yhtään mutta haluat pitää kynnet kuitenkin huolitellun näköisinä niin tää vois mennä sulle just pelkiltään. Ite laitan eka kaks kerrosta tota nudee normaalia ja sitten tätä kerroksen päälle ja lopputulos on ihan täydelliset barbinkynnet :D Sitten toi Goshin mattalakka on sellanen joka on läpinäkyvä ja sillä saa minkä tahansa sävyn mattaseks sävyä muuttamatta. Just tätä mä tarviin enkä halua luopua tästä ikinä.

XZ Muumi Niiskuneiti -selvityssuihke
Aahahah tää on varmaan kaikkien aikojen hehkutetuin tuote tässä blogissa :D Tällä hetkellä koitan tyhjentää toista vastaavaa tuotetta, mutta mitä todennäkösimmin palaan tähän taas kun toi tosta loppuu. Lapsille suunnattu, joten tätä voi turvallisin mielin käyttää, pullo on söpö ja tuoksu huumaava johon ei vaan kyllästy. Ellen ihan väärin muista niin tää on tullu markkinoille 2004 ja sitä ennen käytin Natusan Kidsiä ihan niin pienestä asti kun muistan xD En vaan vois elää ilman selvityssuihketta! Se on niin paras tuote helpottaan kampaamista hiustenpesun jälkeen. Muumisuihke ei maksa kun ehkä femman vähän reilu ja pullo kestää mulla varmaan pari kuukautta - en oo ihan varma mutta useempi niitä vuodessa ainakin menee :D Tuntuu että joka toisessa loppuneiden tuotteiden listauksessa se mulla pyörii. Tuote josta en luovu ja jota suosittelen kaikille pitkähiuksisille.

Batisten kuivashamppoot
Ennen Batistee käytin aina sitä Klippoteketiä jota sai halvalla aina Sokoksen 3+1 päiviltä. Eihän se muutenkaan kallista oo ja vaaleenpunanen pullo on mukavan kokonen ja kivan näkönen, mutta kun noi Batistet tuntuu olevan aina tarjouksessa ja pullo sen verran isompi niin nykyään tulee ostettua sitä. Itseasiassa nyt en oo aikoihin kuluttanu kuivashampoota samaan tahtiin mitä ennen, mutta aina sellasen on kylppärin kaapista löydyttävä varmuuden vuoksi. Tällä hetkellä mulla on tällänen minkä pitäs olla kirsikan tuoksunen - no siitä en oo ihan varma,  mutta miellyttävä se tuoksu jokatapauksessa on, ei ainakaan paha. Raikastaa hiuspohjaa mukavasti kiirepäivinä kun pitäs olla jo menossa eikä pesulle oo aikaa tai sitten tällä saa myös puhtaaseen tukkaan kuohkeutta ja ilmavuutta. Näissä myös pullot on tosi kivan näkösiä, mikä on mulle ainakin aina plussaa :D Niin ja näitä on myös tummille hiuksille omansa kun tosta 'normaalista' voi helposti tumma tukka jäädä sellaseks ihme härmäseks tai homeisen näköseksi :D Niitä en oo testannu, eli en osaa sanoo mitää mutta että tummahiuksiset tiiätte tälläsen olemassaolosta!

Britney Spears - Fantasy -hajuvesi
Taas rakkautta jo vissiin 10 vuoden takaa. En vaan käsitä miten voi olla näin ihanan tuoksunen hajuvesi ja miten voin olla tähän niin koukussa :D Siis mulla loppu tää kovinkaan vakuuttava enää tän ikäsellä naisella ja vähän samantyyppisiä tuoksuja löytyy muiltakin brändeiltä vähän aikuisemmille sopivin vivahtein. Nyt oon kuitenkin muutaman viikon jo kärsiny tässä ihan hirveessä ikävässä ja joudun varmaan ALISTUMAAN ja ostaan tän itelleni taas, joululahjan verukkein. Siis huomautuksena, että tää postaus tulee ajastettuna ja jouluun on vielä hetki aikaa nyt kun tätä kirjoitan ;) Tuoksu on sellanen jokseenkin teinimäinen, vaniljan ja toffeen mieleen tuova. Sellanen että kuola alkaa heti valuun :D Ja ekat mielikuvat mulla on tän käytöstä sieltä ku olin ehkä just 18 tai vielä 17, elikkäs herranjumala 10 vuotta sitten. En vaa pääse tästä yli ja voin kertoo, että myös miehet pitää tästä tuoksusta tosi paljon, elikkäs hyvä hajuvesi saalistukseen jos jotakuta mietityttää mistä tyttöjen hajuvedestä miehet pitää :D Moni varmaan vihaa tätä ja haukkuu mun maun pystyyn siellä ruudun takana, mutta en voi itelleni mitään, kärsin ilman tätä :D Edit: Ostin tän sit taas :D

Sephoran suihkugeelit (+tyyliin kaikki muukin)
Yks juttu mitä ei voi liikaa ylistää, elikkäs Sephoran suihkugeelit ja oikeestaa kaikki muukin mitä siltä ketjulta tulee. Meikkejä en oo tosin testannut, mutta tarkotan nyt niitä hajuvesiä, suihku- ja ihonhoitotuotteita jotka on niissä ihanissa pastellinsävyisissä pulloissa ja purnukoissa ja ne tuoksuu huumaaville. On suklaata, vaniljaa, toffeeta, mansikkaa, mustikkaa, kookosta, mangoo....... siis melkein mitä vaan ja kai niitä välillä tulee ja meneekin :D Mun suosikit on tietysti kolme ekana mainittua ja sitten se ihana cotton flower mikä tuoksuu ihanan puhtaalle puuterimaiselle - sitä ei voi olla rakastamatta. Heti tuli himmeet himot päästä Tukholmaan shoppaileen ja oikeesti vaadin että SEPHORA SUOMEEN NYT HETI KIITOS, sit kaikki on täydellistä. Noi ei oo hinnoiltaankaan mitään tyyriitä, ihan perus markettikaman hintasia mutta ehkä kymmenen kertaa kiihottavampia :D Ja siis laadultaankaan noissa ei mitään vikaa oo, suihkugeelit puhdistaa hyvin ja on hellävarasia herkemmällekin iholle. Näitä hamstraan aina kun siihen on mahdollisuus.

Freemanin tuotteet
Kaikki Freemanin jutut on ihania. Mulla on ollu vuosien saatossa vaikka mitä naamioita, shampoita, puhdistusaineita ja muuta siltä enkä oo mihinkään joutunu pettyyn. Ulkoasultaan pakkaukset on kivan ja houkuttelevan näkösiä, tuoksut ja tuoksuyhdistelmät taivaallisia ja toimivuudeltaankin aina hyviä. Hinnat ei huimaa päätä ja eikö nää oo vielä jotain niitä ei eläinkokein testattuja tai jotain sen tyyppistä, mikä voi monille olla tosi tärkee ominaisuus tuotteen valinnassa. Oma suosikki taitaa olla se mansikka-suklaa savinaamio ja nyt mitä on tullu jonkun verran käytettyä niin yönaamio, joka tulee isossa tuubissa ja sitä levitetään vaan tasanen kerros naamalle ja se imeytyy kosteusvoiteen tapaan ja aamulla tarvii vaan huuhdella naama ja iho on ihan sametinpehmee ja kosteutettu. Freemanin tuotteet on myös aina toimivia lahjoja, koska niistä ei voi olla tykkäämättä ja niistä on aina joulun alla varsinkin kivoja lahjapakkauksia joka paikassa. En ees löydä sanoja millä voisin ylistää näitä tarpeeksi, mutta suosittelen ihan jokaiselle.

Onko nää tuotteet teille tuttuja?
Löysikö joku myös omiakin suosikkeja näistä mun listaamista?
Menikö jotain ostoslistalle?
Entä mitkä on teidän kaikkien aikojen suosikkituotteita?

tiistaina, joulukuuta 22, 2015

Subscribe me on YouTube ja sorit :D

Niin siinä siis kävi tänäkin vuonna että vaikka hyvissä ajoin alotin vääntään noita toivepostauksia niin ei ehtinyt kaikki valmiiksi :D Elikkäs tälle ja huomiselle päivälle siis :"3 Tästä olen syvästi pahoillaan ja toteutan niitä sitten taas vähän jälkijunassa.
 
Tänään jätän tänne vaan pyynnön että käykää tilaamassa mun YOUTUBE kanava, sillon pääsette jatkossa heti näkeen uudet videot ennen kun ehdin ne tänne blogin puolelle tai Blogin FACEBOOK -sivulle julkaiseen.
 
Mä lähden ylihuomenna elikkäs jouluaattona sinne matkalle ja matkan aikana en oo varma tuleeko postauksia vai ei - konetta en ota mukaan mutta voi olla et ehdin jotakin ajastaan tai sitten iPadilla siellä taiteilen. Lisäks niinku oon sanonu nii blogi alkaa todennäkösesti enemmän siirtyyn tonne YouTuben puolelle ja jos teillä on jotain videotoiveita niin saatte niitä esittää! Talviaika on hankalaa kun mulla ei oo kunnon valaistuksia ja noin pieneen kämppään en voi oikein pysty mitään härveleitä asenteleenkaan, mutta mul on kokoajan mielessä jo uusia videojuttuja kun edellisiä saan ees kuvattua :D Loppuviikosta tulee taas uus video - superkimaltavaan hopeiseen uudenvuodenmeikkiin, sitten se perinteinen 'kysely' menneestä vuodesta ja tän vuoden asut koottuna samaan postaukseen. Sit taas vähä meikkivideoo - tällä kertaa ihan erityyppiseen juttuun joka on ehkä vähä läppä :D Tän kuun loppuneet tuotteet tulee todennäkösesti tosi myöhässä tai sitten osan siirrän seuraavaan. Pitää kattoo.
 
Ihme selittelypostaus mutta pointti oli siis että käykää subbaamassa mun YouTube -kanavaa joka on siis sillä erittäin helposti selitettävissä olevalla nimellä löytyvissä täältä:



Pitäs vaihtaa mut en tiiä jaksanko tai osaanko :D

maanantaina, joulukuuta 21, 2015

Domino 2015

Siitä on nyt jotakuinkin 2 vuotta jo kun Domino siirty asuun mun mummille, Tampereelle keskustan tuntumaan. Siirtymän jälkeen se ei täällä Helsingissä oo käynyt kertaakaan (eihän mummi sitä edes päästäisi ;)) ja koska ite käyn aika harvoin nykyään Tampereella niin ei olla nyt paljoo nähty. Oon ihan tyytyväinen, ettei se asu täällä mun luona, koska mun ei tarvi kantaa huolta siitä kokoaikaa ja voin mennä ja tulla miten lystään, vaikka välillä ikävä iskeekin. Tiedän kuitenkin, että se on hyvissä käsissä ja se on pääasia :) Nyt kun elämäntilanne on tää että asun yksin ja menoja ja reissuja on paljon niin tää on kaikkien kannalta paras ratkasu, enkä ottais tähän elämäntilanteeseen koiraa ikinä. Sillon aikoinaan kun tilannehan oli täysin eri - ite osapäivätöissä ja vielä toinen ihminen samassa taloudessa, joka hoiti oman osuutensa koiran hoitamisesta.

Dominolla oli kesällä synttärit ja se on siis tällä hetkellä jo melkein 7,5-vuotias, eli ei enää mikää ihan nuori hauva.

Tässä kuva syksyltä, sillon Dominolta oli yhtäkkiä tippunut kaikki karvat rinnuksesta ja sillä oli vaan ihan kalju läikkä siinä :S Iho oli kuitenkin ihan terve eikä D sitä raapinut tai mitään, valjaat oli vaihdettu pantaan ja eläinlääkärillä käyty ja otettu verikokeita yms testejä, mutta mitään syytä ei tolle karvanlähdölle löytynyt. Nyt kun näin Häntä tänä viikonloppuna niin tohon oli kasvanu jo sellanen kevyt kerros villaa, eli tilanne on paranemaan päin :) Jos teillä jollain on ollut koiralla saman tyyppistä karvanlähtöö niin kuulisin mielellään että löytykö sille jokin syy tai miten episodi päättyi!

Onko teillä jotain kysymyksiä Dominosta, chihuista yleensä tai jotakin muuta sydämellä? :)
Entä onko ollu ikävä kun toi ihana koirannaama ei oo esiintyny blogissa samoin kun aiemmin? :D

sunnuntaina, joulukuuta 20, 2015

Ihonhoitorutiinit

Tässä on nyt tiivistettynä mun ihonhoitorutiinit ja tuotteita mitä tällä hetkellä on käytössä. Koska ihoo on muuallakin kun naamassa nii tässä on nyt vähän laajemmin sitten kaiken näköstä.

Naaman puhdistamiseen oon käyttänyt nyt Garnierin misellivettä, joka mun mielestä ei oo oikeesti mitenkään erikoinen. Tai kun oon vähä joka paikassa nähny tätä ylistettävän nii kai ne on ollu vaan maksettuja mainoksia, koska ei tää oikeesti niin hyvä oo :D Siis tokihan mielipiteitä löytyy tasan niin paljon kun käyttäjiäkin mutta en nyt jaksa uskoo että kaikki mitä sanotaan pitää ihan paikkaansa. Ostin tän jostain alepäiviltä ja haluan käyttää tän loppuun jokatapauksessa ja kun edellinen puhdistustuote loppu niin tää on ollu nyt sit käytössä. Tällä siis kostutetaan pumpuli ja sitten pyyhitään naama tällä :D Tän käytön jälkeenhän ei tarvittis enää pestä naamaa tai mitään mutta mulle ainakin jää iho tästä tosi epämiellyttävän tuntuseks ja muutenki ajatus siitä ettei naamaa oo huuhdottu vedellä tuntuu iljettävältä, joten virutan naaman ja kuivaan.

Sitten pyyhin vielä naaman Nivean kasvovedellä kostutetulla pumpulilla. Tämäkin tuote alkaa veteleen viimesiään (tän kaveri loppu siis jo aiemmin) ja sit kun tää on loppunut niin ostan uuden pariskunnan.

Ihorasvoja mulla on käytössä kaksi, tätä Skin Doctorsin laitan iltasin ja ACOn voidetta aamuisin. Nyt syksyn ja talven mittaan mulla on iho ruvennu kuivuun sen verran että aamusinkin kosteusvoiteen käyttö on tarpeellista tai alan luomaan nahkaa kun käärme. Toi ACOn tuote on ihanan kevyttä ja ohutta.

Iltasin laitan vielä Skin Doctorsin silmänympärysvoidetta.

Laitan nykyään ehkä kerran viikossa naamioita, tässä joitakin mitä multa nyt löytyy hyllystä.
Freemanin savinaamiot on ihania, sitten tollasia yksittäisiä jotain ihanalta kuulostavia tulee välillä ostettua. Sitten on tommonen kosteuttavakin Freemanin naamio ja kalvomaiseksi kuivuva naamio ja yönaamio. Sheet maskeista tykkään ihan sairaan paljon mut en ymmärrä miksei niitä meinaa löytyä täältä mistään?! Vai löytyykö mutta mä en vaan nää?

Suihkussa kuorin ruumiin ihoo ehkä kertaalleen viikossa, siihen mulla on tällä hetkellä myös Freemanin tuote - koska ne nyt vaan on parhaita :D

Ja kuten kaikki tietää niin oon ihan friikkinä noihin suihkugeeleihin, mutta nyt oon niitä pystyny vähentään aika tehokkaasti ja projekti on vielä käynnissä. Eli koitan olla ostamatta uusia hetkeen. Tässä pari ylilempparia.

Ihorasvojen kanssa ollu sama juttu ja niitä ei enää jäljellä ookkaan kun ihan pari kappaletta. Seuraavaks ajattelin ostaa sitä sumutettavaa suklaantuoksusta Vaselinea koska se on iha sairaan hyvän tuoksusta ja kun oon sitä testannu niin oon ollu aika vakuuttunu :D

Ja pakko vielä lisätä loppuun nää ihanista ihanimmat The Face Shopin käsirasvat mitkä hamstrasin syksyllä ulkomailta! :D Sen lisäks että nää on ihanan näkösiä ja tuoksusia niin nää on vaan ihan sairaa hyviä käsirasvojakin.

Onko teillä jotain samoja tuotteita käytössä?
Entä mitä tuotteita ite käytätte - saisinko vaikka hyviä vinkkejä mitä ostaa seuraavaksi? ;)
Haluatteko jostain kuulla tarkemmin?

lauantaina, joulukuuta 19, 2015

Meikkitutorial: Kultaa ja glitteriä Joulun juhlaan


Toivottavasti tykkäätte!

Onko joku miettinyt valmiiksi miten laittautuu jouluna? 
Vai laittaudutteko ees mitenkään erityisesti? :D

Itellä vähän vaihtelee, joskus tulee laitettua jotain oikein spesiaalia, mutta sit toisaalta välillä taas on vaan mahdollisimman rennolla linjalla suunnilleen meikittömänä :D Miten teillä?

perjantaina, joulukuuta 18, 2015

Tulevaisuuden matkakohteet Top 3

Yhtenä toiveena oli tulevaisuuden matkakohteet top 3. En oikein tarkkaan tienny mitä sillä haettiin, että sitäkö missä haluaisin käydä vai missä mä tuun käymään ja niistä se toplistaus :D Päätin siis tehdä sen näin, että listaan niistä kolme, mitä on nyt suunnitteilla tai tuloillaan.

Florianópolis, Brasilia
Saari 500km etelään Sao Paulosta ja lähen sinne nyt jouluna pariks viikoksi :D En oo käyny koskaan ees tuolla puolen maailmaa että ootan ihan mielenkiinnolla :D

Lissabon, Portugali
Kaveri muutti sinne tossa pari kuukautta takaperin ja sitä pitäisi mennä keväällä katsomaan syistä että se on kaveri, pakko käydä tarkastaan että sillä on hyvät hoodit siellä ja että en oo ennen käynyt Portugalissa.

Melbourne, Australia
On ollu nyt suunnitelmissa, että lähtisin sinne vihdoin ja viimein tossa ens vuoden joulun jälkeen uudeks vuodeks ja olla pari viikkoo siellä :D Siis kauhee miten kaukaselta kuulostaa, mutta näin on nyt ollu puhetta jo melko pitkän aikaa, koska sillon pitäs elämäntilanteiden olla sellaset, että pystyttäs sen mun Emmin kanssa viettään vähän naisten laatuaikaakin vaihteeks ;)

Lisäks on ollut puhetta, että vietäis isoisä ns viimeselle matkalle :D Siis ai kauheeta miten hirveeltä tää kuulostaa :D Mut siis mun pappa on jo yli 80 ja vielä tosi hyvässä kunnossa ja se alko puhuun tos et haluais vielä kerran lähtee jonnekkin ulkomaille, jonnekkin missä se ei oo ennen käyny - nyt kun vielä pystyy. Nyt pitäs sitten suunnitella vaan että millon ja minne mennään, mulle sillä ei niin väliä oo, papan toive on pääasia! :3 Muita reissuja ei nyt oo suunnitteilla, mutta tulihan mulla tällekkin vuodelle oikeestaan kaikki matkat vähä extremporepäähänpistoina nii saa nähä minne virta vie.

Mitäs matkoja teillä on suunnitteilla lähitulevaisuuteen? 
Entä minne haluaisitte matkustaa?

Nii ja jos joku on käyny tuolla ekassa mestassa niin kuulisin mielellään kokemuksia :D

torstaina, joulukuuta 17, 2015

Lempiravintolat Tampereella

No tässä nyt sitten sama mitä Helsingistä, vaikka postauksesta tulee kenties vielä surkeampi! :D
 
Siis mähän oon asunut jo 2,5 vuotta täällä Helsingissä ja käyn Tampereella niin harvoin, että mun on myönnettävä etten edes tiedä mitä rafloja siellä enää on! Siis uusia on tullut enkä missään niistä oo käynyt koska käyn aina vaan niissä vanhoissa suosikeissa ja aikaa ulkonasyömiselle ei useinkaan oo kun porukat vääntää herkkusafkat ja haluan niiden kanssa hengailla mahdollisimman paljon aikaa eikä ikinä käydä niiden kanssa missään ulkona syömäs kun siellä oon :D
 
Tässä sitten muutama paikka joiden oletan siellä yhä olevan ja mistä ite tykkään.
 
Café Europa
En oo varmaa syöny sielläkä ku ties koska viimeks mutta hyvää on aina ollu kaikki. Ne leivät ja salaatit ainakin ihan mahtavia ja etanat naaaaaaaaaaam :D Muutenki tykkään paikasta, oikeestaa aina kun käyn kahvilla Tampereella jossain niin paikka on tämä, en ees harkitse muita vaihtoehtoja. Toivottavasti pysyy aina yhtä hyvänä!
 
Siipiweikot
Parhaita siipiä ikinä missään, yksinkertasesti paras.
 
Hervannan Speakeasy
Sielläkin on tosi hyvää, Plevnan samaisessa ei välttämättä aina niinkää mutta joskus sieltäki voi saada tosi hyvää :D
 
PizPala
Pizpalan siivet on kans hyviääää :D Miks aina puhun siivistä. Mut siellä on oikeesti tosi hyviä ja sit kun ne laittaa dippiä oikein runsaasti. Nykyään käyn tyyliin aina vaa PizPalassa Heikin kanssa siivillä ku meen Tampereelle :D Yleensä heti ekana sinne syömään ennen ku mitää muuta voi edes miettiä :D
 
2h+k
Mul on sieltä vaan tosi positiiviset mielikuvat joka kerralta kun siellä on tullu käytyä vaikka viimesimmästä kerrasta on varmaan vuosia. Niin en sit tiiä millanen meno siellä on nykyään. En oo ikinä saanu ainakaa huonoo ruokaa tai lähteny pettyneenä tai ylipaljon köyhtyneenä :D
 
Midways
Paras pitseeria siinä keskustassa, sen kautta kotiin oli aika pakollinen baarin jälkeen :D
 
Mitäs Tamperelaiset sanoo?
Mitkä on teidän suosikkipaikkoja siellä?
Entä onkohan nää enää ees elossa? :D

keskiviikkona, joulukuuta 16, 2015

Mun pahimpia meikkimokia

Tänään taas teknisten ongelmien vuoksi vähän myöhässä päivän postaus, aamupäivän puolella kuitenkin ollaan! :,3 Pahimpia meikkimokiani :D
 
 
Toivottavasti piristi jonkun päivää :D

tiistaina, joulukuuta 15, 2015

Suosikkilöytöjäni eBaysta!

Koska eBay paketteja tulee aina sillain tipahdellen ja osan ottaa heti käyttöön ja availee paketeistaan ja korut ehtii hajoilla ennen kun niistä on edes kuvaa ehtinyt ottamaan niin siitä syystä mulla on jäänyt kuukausittain ostosten esittely ihan täysin. Välillä kun paketteja tulee päivässä 5 ja välillä voi olla kuukauden väliä ettei tule yhtään mitään :3

Tässä esittelen nyt muutamia mun suosikkijuttuja mitä tulee eBaysta osteltua ja haalittua!

x Matkapuhelin- ja kameratarvikkeita. Ne on vaan niin paljon halvempia kun missään kaupoissa. Esim 16gb muistikortin saa suunnilleen femmalla, kaupan hintoja en uskalla ees kattoo :D Datakaapeleita saa alle eurolla ja Polaroidkameraan filmejä halvemmalla ja hauskoilla kuoseilla. Kameran linssinsuojuksiakin oon useemman joutunut tilaamaan kun onnistun aina jotenkin hukkaan ne.


x Ns perusmeikkejä kuten eyelineriä, meikkikyniä, huulipunia ja -kiiltoja, kynsitarvikkeita, glitteriä jnejne. Siveltimiä ja blendereitä. Niitä saa niin halvalla sieltä. Ehkä oma suosikki on noi nestemäiset mattahuulipunat jotka maksaa alle euron ja niitä on yli 30 eri sävyä pelkästään tota ja sitten muunlaisia vielä lisää. 


x Kaikkee söpöö. Koska siellä on vaan niin halpaa ja kaikkia hauskoja juttuja ja kivan näkösiä. Koruja varsinkin. En oo koruhyllyillä pyörinytkään paitsi jos on ollut jotku superalet tai oon halunnu ettiä jotain inspiraatioo. Feikkiseptumeita tuolta saa alle eurolla kaksin kappalein ja niitä löytyy vaikka miten monia erilaisia. Laadut sitten on mitä on, jotku voi olla tosi hyviäkin mutta kannattaa varautua siihen että ne voi sit olla ihan päinvastoin, eli hajoo suunnilleen ennen kun on ehtiny ottaa edes käyttöön.


x Korean kosmetiikkaa! :D Hinnat ei välttämättä oo halvempia mitä jossain nettikaupoissa tai oikeissa kaupoissa, mutta kun merkit on sellasia mitä ei Suomessa myydä ja nettikaupoista ei viitsi lähtee tilaileen syystä että tulee postimaksut ja tullit ja muut päälle eikä välttämättä halua kun jonkun yhden tietyn tuotteen niin eBaysta on helppo tehdä yksittäisiä ostoja. Tossa esimerkiks TonyMolyn kissapuuteri :D


Mikä on ollut teidän kaikkien aikojen suosikki eBayostos?
Mitä ostatte sieltä yleensä?
Tuliko näistä jotain hyviä ostosvinkkejä? :D

maanantaina, joulukuuta 14, 2015

Viikon ruokapäiväkirja

Ruokapäiväkirjaa oli taas toivottu ja tässä sitten yhdeltä viikolta sellanen, itseasiassa jo loka-marraskuun vaihteesta.

MA:

7:30 Tuorepuuroa

11:00 Jauhelihaa, tomaattia, kurkkua, raejuustoa

13:30 Mustikoita ja rahkaa

17:00 Jauhelihaa, makaroonia, tomaattia, suolakurkkua

20:00 Rahkaa ja mehukeittoa


TI:

7:30 Tuorepuuroa

11:00 Jauhelihaa, raejuustoo, tomaattia, kurkkua, suolakurkkua

14:15 Mustikoita ja rahkaa

16:30 Makaroonia, jauhelihaa, tomaattia, suolakurkkua, kurkkua

20:00 Rahkaa ja mehukeittoa


KE:

9:00 Tuorepuuroa

15:00 Puolikas subi

20:30 Kanaa, makaroonia ja hernemaissipaprikaa

TO:

7:15 Tuorepuuroa

11:15 Lohisalaattia

 15:00 Rahkaa ja mustikoita

19:00 Kanaa ja makaroonia + tomaattia ja kurkkua

21:45 Rahkaa ja mehukeittoa


PE:

7:15 Tuorepuuroa

11:15 Porsaan ulkofilepihvi, tomaattia, kurkkua, raejuustoa

17:00 Porsaan ulkofilepihvi, spagettia, tomaattia, kurkkua

Illalla sipsiä ja dippiä.

23:30 Rahkaa ja mehukeittoa
LA:

9:00 Tuorepuuroa

Päivällä jotain tapaksia ja viiniä

16:00 Porsaan ulkofilepihvi, uunitomaatteja ja 2 näkkileipää margariinilla

Illalla lisää tapaksia ja alkoholia


SU:

13:00 Big Mac -ateria

14:30 Starbucksin grande PSL

20:00 Jauhelihaa ja perunasalaattia


En nyt sen kummemmin tarkkaile omia syömisiä ja näin jälkikäteen kun tota kattoo nii ihan normaalia ns kotiruokaa kun en itelleni jaksa mitää erikoisia vääntää vaan paistan aina vaa jotai lihaa ja sit syön jotain randomia sen kanssa :D Voin syödä montakin päivää samaa ruokaa ilman että se alkais missää vaiheessa tökkiin, en oo koskaan ollu erityisen kiinnostunu ruuasta muuta kun et hyvää ruokaa on kiva syödä ja pahakin menee jos ei muuta jaksa tehä :D Tuorepuuro (kaurahiutaleita, raejuustoo, mehukeittoo) on pahaa mutta se on helppo tehä jääkaappiin odotteleen aamua samalla kun vääntää jotain iltapalaa, muussa tapauksessa aamupala jäis joko syömättä tai sitten hakisin picnicistä eli tää on parempi vaihtoehto mun mielestä. Viikonloppuna oli ne halloweenblogikemut joten tuli sikailtua lauantaina ja vähän sit sunnuntainakin, mutta se on ihan ok. Lisää ruokapäiväkirjoja vuosien varrelta löytyy tägin 'ruoka' alta.

Mitä mieltä mun syömisistä?
Entä mitä te syötte normaalisti? :D

sunnuntaina, joulukuuta 13, 2015

Mun joululahjatoiveet

Nii mitä mä sit haluan joululahjaks?

Hankala kysymys, koska musta tuntuu et mul on jo kaikkee.
Tai mitä ei oo niin ostan sitte itte jos koen hirveesti tarvitsevani.

Tässä nyt kuitenkin esimerkkejä, millä mua vois ilahduttaa.

- Hajuvesi. Ei välttämättä kuitenkaan toi kuvassa oleva, joku muukin käy :) Niitä kuitenkin tulee aina käytettyä ja niihin liittyy jotain muistoja, joko antajasta tai sitten ajan myötä tilanteista missä sitä on käyttänyt jne. Mulla ainakin näin. Mun hajuhermoja hivelee esimerkiks vanilja, suklaa, toffee, puuteri..... No tykkään niin monista, että hankala selittää :D Yllätä!

- Louis Vuittonin monogrammishaali taas, täähän on ollu varmaa vuosia jo mulla listalla :D Tai periaatteessa mikä tahansa muukin huivi käy, huivit on ihania. Mitä isompi ja pehmeempi, sitä ihanampi eikä värilläkään niin väliä!

-  Koruja. Esim Hermes tai Cartier ei ois huono. 

- Uus iPhone, muuta merkkiä en suostu edes harkitsemaan.

- Raha ja lahjakortit on aina tervetulleita, kaupallakaan ei oo niin väliä, käytettyä tulee aina :D

- Kosmetiikkaa ja varsinkin hiustenhoitotuotteita mulle saa antaa niin paljon kun pystyy :,3

- Jos ei muuhun riitä mielikuvitus niin timantit käy paremman puutteessa :3


Ei tarvi ottaa vakavasti tätä listaa :D Oikeesti en tarvi mitään ja oon tosi ilahtunu jo jos saan tyylii yhtään mitään lahjaa tänä vuonna, koska en ees vietä joulua perheen kanssa.

Mitäs te toivotte joululahjaksi?

lauantaina, joulukuuta 12, 2015

My Day -videolla

Tässä ihan tavallinen marraskuinen arkipäivä videolla :D

Vähän taas välillä meinas unohtua että vois niitä videoitakin tietty kuvailla siinä päivän aikana :D Oli muuten harvinaisen tylsä päivä ja varsinkin kun nukahdin vielä sängylle kotiin tultua niin meni aika pilalle siitäkin syystä :3 Sellasta se elämä vaan välillä on!

Oon tosi pahoillani kun tän päivänen postaus tulee vasta näin illasta, mutta en saanu jotenki laitettuu tota ajastettuu postausta videon kanssa ja olin eile pikkujouluis elikkäs oon tänään ollu ihan voimaton  ja nyt vast pääsin postaan XD 

Mitä tykkäsitte tälläsestä videopostauksesta?

perjantaina, joulukuuta 11, 2015

Lempiravintolat Helsingissä

Multa aina kysellään jotain lempirafloja Helsingissä tai Tampereella mutta oon tosi TOSI huono vastaan mihinkään sellasiin :D Jotenkin vaa tulee aina käytyä samoissa paikoissa eikä jaksa koittaa mitään uusia ja sit ne mun suosikit on jotain 'ihan perus' ja tylsiä. Mutta tässä nyt vaikka muutamia mitä mä oon havainnu iha hyviksi ja valitettavasti nyt ilman kuvia koska en viitsi ottaa netistä mitään tai käydä muuten vaan syömässä jokapaikassa että saisin kuvat räpsittyä :D
 
Vivo's
Se shawarma on niin sairaan hyvää vai mikä sen nimi onkaan :D Tää on Kampissa ja Punavuoressa oleva Libanonilainen ravintola, siis vähän ku joku kebula tai sillai mut siis oikeesti kannattaa käydä, tosi hyvää tykkään. Sellasta ns parempaa pikaruokaa.
 
Pizzeria & Spaghetteria Morrison's
Kutsutaan tätä duunikaverien kanssa vaan pitsamorrisoniks ja käydään täällä usein lounaalla, illallakin oon käynyt pari kertaa ja ruoka on aina ollut tosi hyvää. Hinnatkaan ei oo mitkään ihan järkyttävät, iha mahtava ja jäätävän kokonen pitsaburgeri tai salaatti ja limu taitaa irrota 20 e suunnilleen tasan. Sijaitsee siellä Aikatalon sisäpihalla tossa ihan Ateneumin takana.
 
Casa Largo
Yllättävän hyvä S-Ryhmän ravintolaks :D Ei nyt mikään halvimmasta päästä, mutta koskaan en oo joutunu pettyyn ruokaan. Espanjalaistyylistä. Sijaitsee tossa Sokoksen talossa ydinkeskustassa.
 
Goodwin the Steakhouse
Kauppatorin laidalla (vähän sinne Eteläsatamaan päin) oleva pihviravintola jossa on ihan maagista ruokaa. Oikeesti parasta pihviä. Ikinä. Lähdin melkein itkien pois kun olin niin täynnä. Lisäks mikä oli yllättävää niin juustolajitelmassa oli tosi hyviä ja laadukkaita juustoja hintaan nähden - toisin kun monissa ravintoloissa.
 
Virgin Oil
Toinen hyvä S-Ryhmäläiseks :D Siis ku siihen ketjuun kuuluminen on mun käsityksen mukaan yleensä tae (huonosta) laadusta niin ei kyl päde tässä. Kaikki tuolla on hyvää ja laaja ruokalista. Ihanaa pitsaa ainaski nam. Virgini on tossa Stockan vieressä.
 
Henry's Pub
Ainoo mistä saa ees vähän sinnepäin siipiä täällä :D Siis on ne tosi hyviä ja maistuu itseasiassa taivaalliselle sillon harvoin kun tulee siellä käytyä kun en tuol Tampereellakaan enää pyöri jossa sais 'oikeeta' tavaraa. Tulee ihan vesi kielelle kun ajattelee :,3 Henkka on siinä matalassa keltasessa Lasipalatsin ja Kampin kauppakeskuksen välissä.
 
Yamato Sushi
Yks mun vakiomestoja Iso Roballa :D Siellä soi usein mukava musiikki (esim Ayumi Hamasakia) ja siellä on hyvää sushia, misokeittoo ja lisäks lämpimiä ruokia, salaattipöytä ja sellasta. Yks mikä on iso plussa niin limu kuuluu hintaan. Hinnat siellä muuttui tossa syksyllä vasta, arkisin lounas neljään asti on alle 12 e, ilta-aikaan kai 13,70 e ja viikonloppusin jotain alle 15 e. Hinta-laatusuhde kohdillaan.
 
Tossa oli nyt muutama.
 
Onko paikat teille tuttuja?
Tykkäättekö lukee tälläsistä tai saitteko mitään hyviä vinkkejä tästä?

torstaina, joulukuuta 10, 2015

Kirppiskierros Helsingissä + löytöjä

Sillon melkein 8 vuotta sitten (siis herranjumala onko siitä NOIN kauan) kun blogin alotin niin olin työssä, jossa työajat vaihteli ja arkisin saattoi olla vapaapäiviä ja siks mun tuli paljon vietettyä aikaa kiertelemällä kirppiksiä ja teinkin niiltä aina ihan superhyviä löytöjä. Mulla oli sillon varmaan 80% vaatekaapin sisällöstä kirppikseltä ihan oikeesti :D Aina kannoin kassikaupalla tavaraa kotiin kun kävin esimerkiks tampereaikoina Radiokirppiksellä. Nykyään ei sellaseen oo hirveesti aikaa kun kirppikset tuppaa meneen niin aikasin kiinni ja viikonloppusin on muuta tekemistä. Lisäksi nyt täällä Helsingissä kun oon niin keskustassa ei kovin montaa kirppistä olekkaan ja pidemmälle on aina sitten oma kynnyksensä lähtee. 

Aikoinaan mun kirppispostaukset varmaan toikin blogiin valtavirran lukijoista ja kaikki kirppislöytöesittelyt on aina ollu kovin toivottuja ja monesti niiden perään vielä tänäkin päivänä kysellään. Eikä yllättänyt, että tällästä postausta taas sitten toivottiin ja ehdottomasti sen halusin toteuttaa, saa ainaski hyvän syyn vaatia iteltään käynnin kirppiksellä ;D

Oli tarkotuksena käydä kaikilla kirppiksillä ihan henk koht pyörähtämässä niinkun ihan tätä postausta varten mutta ei ollut aikaa. Kaikilla näistä oon kuitenkin käynyt ja tässä on samalla löydöt mitä tein tuolta yhdestä :) Pahoittelen ettei mulla oo oikein kuvia esittää kirppiksistä tai maisemista niiden ympärillä, mutta käykää poikkeemassa tai googlailkaa :)

Tällästä siis on täällä:


Kampin kirpputori

Kampin kirpputori sijaitsee osoitteessa Runeberginkatu 8. Ulospäin se näyttää tosi pieneltä, yläkerrassa oli jotain taidetta ja taide-esineitä ja kassa, mutta siitä meneekin sitten raput alakertaan joka on ihan perus itsepalvelukirppis, siisti sellainen ja hyvillä leveillä käytävillä varustettu. Kirppis on auki arkisin klo 18 asti ja lauantaisin klo 15, sunnuntaisin suljettu, mikä on mun mielestä vähän outoa ja harmillista. Kyllä viikonloppuisin saisi olla auki molempina päivinä ja lauantaina ainakin neljään, ellei jopa ihan sinne viiteen kuuteen asti. Kävin täällä ekaa kertaa ja olin TODELLA positiivisesti yllättynyt. Paljon nuorten (aikuisten) vaatteita ja hinnatkin oli suurimmassa osassa pöytiä paremmin kun kohdillaan!

Tälläistä sieltä tarttui mukaan:

Bershkan punainen hame 5e. Tätä mä oonkin itseasiassa kattellut Bershkassa, oliskohan ollut peräti ihan vasta kesällä, mutta jätin sit jostain syystä kauppaan. Hameen sävyä on hankala kuvailla täysin, se ei oo tiilenpunanen, ei viininpunanen, eikä kirkkaanpunanen, mutta punanen kuitenkin ja siinä on tollanen paperbagwaist, jota mä RAKASTAN! :,3 Koko hameessa on M, mutta se on ihan sopiva, usein k o merkin vaatteet onkin aika niukasti mitotettuja toisin kun esim Vilan. Näyttääkin ihan uudelta, ilolla maksoin femman tästä.

Vilan harmaa collegebleiseri 2e. Siis 2e omg. Mulla on jo harmaa bleiseri, se on Linkin ja mietinkin et tarviinko mä tätä nyt sitten, mutta en tolla hinnalla voinut jättää ostamatta, koska tän malli kuitenkin miellyttää mua enemmän.

Vaaleanpunainen/puuterinvärinen Mangon jakku 4,50e. Eikä kunnossa mitään valittamista, ihanan hintanen! Olenkin kaipaillut vähän uusia bleisereitä, eli tää oli ihan mahtava löytö ja vielä koossa XS joka istuu täydellisesti!

Valko-vaaleenpunaruudulliset Vansin tennarit 5e jee! Kattelin viimekesänä tälläsiä mut eri värisiä (joko niitä perus musta-valko tai beige-valkosia :D) mut mietin sillon et tuleekohan näistäki sellane post-traumaattinen stressireaktio ja vielä kun nääkään ei oo iha halpoja :D Mut femman kun maksaa nii on ihan sama sitte tuleeko käytettyä vai laittaako eteenpäin, olen ilonen ja uskon että meillä tulee oleen vielä oikein mukavia hetkiä yhdessä vaikka vaaleenpunanen väri vaatetuksessa (etenkään kengissä) ei enää nykypäivänä ihan ylilemppareihin kuulukkaan jos ymmärrätte mitä tarkotan :,D Varmaan ne ainakin ymmärtää jotka on kasvanu mun mukana sieltä irc-galleria ajoista asti XD

Sitten oli vielä H&M:n harmaa/beige/mudanvärinen neule 2,5e joka on aivan ihana ja just mun tyyliä! Siis just sellanen mille mun kaapissa on aina tilaa mutta en jaksa ostaa kaupasta kahellakympillä kun on 'liian tavallinen' :D 

KOMMENTIT: Yhteensä 19e käytetty ja sillä sai käytännössä koko asun eli hameen, paidan, kengät ja vielä pari bleiseriä päälle, kun normaalisti kaupassa ois pelkkä toi paita maksanut sen 19,90e. Olen enemmän kuin tyytyväinen ja tulen käymään tuolla jatkossa säännöllisesti. Suosittelen shoppailuun +++++

MUTTA: Kävin ite myymässä täällä marraskuussa. Kun mä kävin tyhjentämässä pöytää, oli tavaraa selvästi kuljeteltu koska mun pöytä oli täynnä jonkun muun roinaa. Lisäks pöydästä löyty mun OMIA hintalappuja, mutta ite tavaroita ei mistään! Mulla ei ollut kovin paljoa myytävää itellä ja muistan aika hyvin mitä kaikee ja kun otin tilityksen niin sain todeta et sieltä oli muutamia ns kalliimpia juttuja hävinny, mutta tilityksessä niitä ei lukenut eli ne on a) PÖLLITTY tai b) kuljeteltu muualle niin että en niitä löytänyt. Jäi aika paskanmaku suuhun tästä, eli miettisin hyvin kriittisesti onko järkee mennä myymään tonne itse jatkossa. En voi suositella myyntiin ja pitäydyn jatkossakin joko laittaan Face-/blogikirppiksille, lahjottaan kavereille tai viemällä suoraan UFFille.


Omakirppis Kaboom

Kaboom löytyy Kampista, Albertinkatu 46 eli ihan Kampin kauppakeskuksen tuntumassa. Turkoosit ja punaiset ikkunateippaukset kiinnittää huomion eli sitä on hankala olla huomaamatta :3 Kirppis on aika keskikokoinen itsepalvelukirppis jonka eteisessä on lukollinen kaappi johon voi (tai täytyy) jättää isompi käsilaukku vierailun ajaksi. Tykkään siitä oikeestaan ettei tarvi kassin kanssa siellä hillua, koska käytävät on paikoin tooooosi kapeita! Kirppis on auki ti-pe kello 20 asti ja viikonloppuisin 18. Ja näköjään joka kuun eka perjantai on Late Night Shopping ja putiikki on silloin auki jopa klo 22 asti - mikä kuulostaa aika hauskalta! :D Vissiin sitten maanantait kiinni. Ite oon aina sattunut melko hiljaisiin aikoihin tänne, sillain illansuussa ja sillon on saanut rauhassa kierrellä pöytiä. Hinnat vaihtelee, joissain pöydissä yli tyyristä, yleensä aika keskiluokkaa. En oo koskaan löytänyt mitään oikein halpoja juttuja.



Punavuoren Patina

Nimensä mukaan Punavuoren Patina sijaitsee Punavuoressa, Sepänkadulla kirkkoa vastapäätä, avoinna ti-pe klo 19 asti, viikonloppuisin 16 ja maanantait sitten suljettu. Itsepalvelukirppis jossa yläkerran aulassa myös pieni kahvio josta saa pullaa ja limua ainakin. Kirppis on kahdessa kerroksessa, tavara oli aika ylihinnoiteltua, mutta toisaalta ymmärrettävää koska pöytävuokratkaan ei täällä ihan halvat ole.


Kaivarin Kanuuna

Kaivopuiston kirppis Kaivarin Kanuuna löytyy Eirasta osoitteesta Merikatu 3. Kirppis on auki ti-pe klo 18 asti ja la-su 16:30, ma kiinni. Sovituskoppi suljetaan 30 min ennen ja valot sammuu 10 min ennen sulkemista. Myymälä on iso ja siisti, siinäkin on kahvio ja myyntipaikkoihin näyttäis olevan useemman viikon jonot, eli suosittu paikka. Porukkaakin siellä on ollut aika paljon kun oon siellä käynyt. Pöytien vuokra on tyyris ja tavarakin hinnoteltu sen mukaan.


Tossa siis oli nyt muutama noita keskustan/lähialueen kirppiksiä. Jos haluaa oikein pyhittää päivän kirppiskierrokselle niin tossa välissä on sit vielä vaikka mitä secondhand shoppeja ja uffeja. Voisi esimerkiks tehdä niin, että aloittaisi tosta Kampin kirppiksestä ja siitä kun kävelee ihan vähän matkaa Runee keskustaanpäin niin tulee jo pieni UFFI, poiketa siitä. Ihan kävelymatkan päässä on jo Kaboom ja sen jälkeen voi suunnata Fredan uffille. Siitä jatkaa Fredaa pitkin, matkalla on useita ns kalliimpia second hand shoppeja, jotka myy merkkivaatteita ja asusteita, sekä jotain antiikkiputiikkeja taitaa olla, niissä en tosin oo missään käynyt joten en osaa tarjonnasta sanoo sen tarkemmin. Iso Roobertinkadun päässä on myös uff ja siitä on taas ihan lyhyt matka Punavuoren Patinaan. Kaivarin Kanuuna on vähän kauempana, mutta kyllä sinnekin kävelee. Tosin julkisillakin pääsee. Suosittelen kattoon osotteet kartalta ja sitten jos haluaa julkisilla liikkua niin reittiopas.fi on ihan korvaamaton.

Jos teillä herää lisäkysymyksiä nii koitan parhaani mukaan vastailla!

Oliko tästä mitään jeesiä?
Mitäs tykkäsitte postauksesta?
Entä löydöistä? :)